08.04.2020
NORIANin ajankohtaiset kuulumiset ja tiedoksi Asiakkaillemme
Hyvä Asiakkaamme,
Kerromme tässä asiakaskirjeessä teille NORIANin tuoreet kuulumiset, mitä olemme tehneet turvataksemme palvelunne Korona-epidemian aikana ja millä tavoin voimme auttaa teitä.
Kuten ilmoitimme aiemmissa asiakastiedotteissamme 12.3.2020 ja 24.3.2020, NORIANilla siirryttiin kotitoimiston käyttöön jo hyvissä ajoin. Palveluiden ja toiminnan kriittisten osien turvaamiseksi varmistimme tuurausjärjestelyt koko organisaation osalta.
Eri maiden viranomaisilta saamiemme ilmoitusten mukaan tietojen kalasteluyritykset, petokset ja virukset ovat lisääntyneet maaliskuussa viisinkertaisiksi normaaliin tasoon verrattuna. Kotitoimisto- ja IT-ratkaisumme ovat turvallisia, hyvin suojattuja ja testattuja. Huijausyritysten lisääntyessä voimakkaasti olemme nostaneet turvallisuustasoa entisestään. Korona/ Covid-19 on ollut huijausyritysten pääteemana, mutta myös huijauslaskut, aiheettomat maksupyynnöt ja toimitusilmoitukset, joissa pyydetään tarkastamaan liitteiden sisältöä, kiertävät parhaillaan. Suosittelemme erityistä tarkkaavaisuutta tässä tilanteessa.
Huhtikuun 1. päivänä NORIANin maajohtajien joukko vahvistui, kun Tero Immonen aloitti Suomen maajohtajana. Terolla on pitkä kokemus toimialalta ja hän antaa tulevaisuudessa panoksensa NORIANin palveluiden kehittämiseen. Knut Anders Opstad, joka on toiminut roolissa tammikuusta 2019 lähtien, jatkaa työtään yrityksen konsernijohtajana.
Autamme parhaamme mukaan asiakkaitamme vaikeiden aikojen yli. Mikäli tarvitset neuvoja, olet hakemassa valtioiden myöntämiä tukipaketteja tai lomauttamassa väliaikaisesti henkilöstöä, olethan rohkeasti yhteydessä palvelupäällikköösi. Ammattitaitoinen ja kokenut henkilöstömme auttaa sinua analysoimaan yrityksesi tilannetta erilaisten raporttien avulla, ja saat tukea päätöksentekoasi varten. Rauhallista ja turvallista pääsiäisaikaa,
Knut Anders Opstad
CEO Norian Group

12.03.2020
Haluamme tällä uutiskirjeellä informoida teitä toimenpiteistä, joilla NORIAN on varautunut turvaamaan asiakkaidemme palvelutuotannon koronaviruksen (COVID-19) aiheuttaman epidemian edetessä. Palveluiden toimittaminen asiakkaillemme on ensisijainen tavoitteemme.
NORIAN on perustanut jatkuvuustyöryhmän, BCC (Business Continuity Coordination) -tiimin, joka seuraa tilannetta tarkasti vähintään päivittäisillä kokouksilla tarvittavien toimien toteuttamiseksi. BCCtiimi koostuu NORIAN:n toimitusjohtajasta, talousjohtajasta, maajohtajista ja tilanteeseen
kantaaottavista konsernin asiantuntijoista.
NORIAN:lla on – osana varautumissuunnitelmaa – käytössä turvallinen ja hyvin toimiva etätyömahdollisuus kaikille työntekijöille, tarkasti dokumentoidut prosessikuvaukset ja työohjeet sekä täysin digitaalinen palvelunhallintamalli. Ennalta sovitut tuurausjärjestelyt sairauspoissaolojen varalle tukevat palvelujen jatkumista ilman viiveitä ja tarvittaessa teemme yhteistyötä kansainvälisten palvelutuotannon tiimien kanssa.
Toistaiseksi yksikään NORIAN:n 600:sta työntekijästä ei ole saanut koronavirustartuntaa, mutta viruksen leviämisen hidastamiseksi NORIAN:ssa on tehostetun viestinnän lisäksi toteutettu seuraavat ennakoivat toimenpiteet:
• Kaikki kotimaan ja kansainväliset matkat perutaan toistaiseksi.
• Suorat lähikontaktit minimoidaan niin työntekijöiden kuin sidosryhmien kesken.
• Kaikki tapaamiset siirretään toistaiseksi pidettäväksi Skype –kokouksina.
• Maakohtaiset kriittiset ryhmät ja resurssit on tunnistettu, ja tiimit on jaettu eri tiloihin viruksen leviämisen estämiseksi (esim. osa tiimistä työskentelee kotoa ja osa toimistolta käsin)
Päätavoitteena on varmistaa palveluiden vakaus ja jatkuvuus Teille sujuvasti ja turvallisesti.
Tarpeen vaatiessa oma palvelupäällikkönne on Teihin yhteydessä sopiakseen mahdollisista erityistoimenpiteistä.
Samanaikaisesti meille on tärkeää tiedottaa Teidän tilanteestanne, ainakin niissä tapauksissa, joilla voi olla vaikutusta työhömme ja Teille tarjoamiimme palveluihin.
Koska tilanne kehittyy tunti tunnilta, jatkamme ohjeiden päivittämistä ja jatkuvaa viestintää henkilöstöllemme ja pidämme Teidät ajan tasalla olennaisten muutosten osalta. Julkaisemme myös ajankohtaisia tiedotteita Asiakkaillemme kansainvälisellä verkkosivullamme www.norian.eu.
Kiitos ymmärryksestäsi meille kaikille haastavana ajankohtana.
Parhain terveisin
Knut Anders Opstad
CEO Norian Group